perjantai 17. toukokuuta 2013

Voihan niitä lankoja säilyttää näinkin

Kuten varmaan arvaatte, minulla on paljon lankoja, siis hyvin hyvin paljon lankoja :). Yleensä säilyttelen langat isoissa muovilaatikoissa lankojen paksuuden mukaan. Tämä on ihan toimiva ratkaisu, mutta jämälangat tuppaavat jäämään laatikoiden uumeniin.

Eräänä iltana kun surffailun blogistaniassa näin kuvan missä jämälankoja oli reilusti laitettu näytille, tästä päivän Ahaa -elämyksen saaneena kaivoin varastosta isoja lasipurkkeja.
Tuon kissatagin takana on merkintä minkätyyppisiä lankoja tässä purkissa on (puikkosuositus tms.). Tein kerralla kolmelle lankalaadulle omat purkkinsa,  mutta hätäpäissäni kuvasin vaan tämän yhden, vielä varsin vajaatäyttöisen purkin. Purkit nököttävät nyt nätisti neulontanurkkauksen pöydällä odottaen tulevia jämälankaprojekteja, joita onkin jo useita tekeillä. Todennäköisesti purkit tulevat vielä tuunauksen kohteiksi myöhemmin,  mutta tässä siis lähtökohta.

Vilpittömästi haluan uskoa että näin jämälangat tulee paremmin käytettyä, toki niitä tulee jäämään vielä niihin isoihin laatikoihinkin, mutta osa edes näihin. Purkkeihin on myös kannet ja ihan syystä, koska kissat ovat hyvin kiinnostuneita mukavista pienistä lankakeristä.


Se on sitten viikonloppu taas, nautitaan siitä! Toiveissa on että huomenissa päästäisiin jo mökille siivoamaan, mutta katsotaan nyt saapuvatko ukkoset muuttamaan suunnitelmia.

Kati

6 kommenttia:

  1. Ukkonen sotkee;) Tuo lasipurkki juttu on upea. Oletko muuten huomannut, että ihan langanpätkätkin voisi tallettaa kauniisiin lasipurkkeihin,;). Ovat todella kauniita, näin jossain blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasipurkkiin minäkin langanpätkiä kerään, mutta nakkaan ne kyllä illan päätteeksi roskiin, en ole niitä älynnyt säilytellä. Täytyypi tutkia jos sellaisen kuvan jostain löytäis.

      Poista
  2. no todellakin voi ja kun ovat vielä noin ihanan värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyy varmaan näyttää kotiväelle tämä, jotenkin katsoivat minua "hassusti" kun aloin purkittamaan jämäkeriä :D

      Poista
  3. Langat purkeissa tuo mukavasti värikkyyttä! Mökillä ollaan ja huomenna ukkosta luvassa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kammoan ukkosta täällä kaupungissa, mutta jostain syystä mökillä se ei hirvitä yhtään, johtuisko siitä, ettei meidän mökillä ole sähköjä, en tiedä. Mukavaa mökkiviikonloppua!

      Poista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati