sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Katin kokeileva keittiö :)

Alun perin minun piti kirjoittaa ihan toisesta aiheesta, vaan olen tästä niin "täpinöissäni" että  pakko jakaa tämä teidän kanssa.

Vierailen usein ihanassa blogissa nimeltään Voikukkapelto, ja sieltä tämäkin idea sai alkunsa. Kiitokset vielä ihanasta vinkistä ja ohjeen jakamisesta. 

Heti illalla piti päästä kokeilemaan reseptiä ja aamulla minua odotti pöydällä alla oleva "sotku". Hieman sain kommentteja taikinan ulkonäön suhteen, ja kieltämättä itsekin mietin että mitäköhän tällä kertaa kokeilevassa keittiössäni syntyy, mutta rohkeasti jatkoin. Eli älä säikähdä taikinan ulkonäköä!!


Pientä päänvaivaa tuotti sopivan padan löytyminen, omasta Kermansaven padasta kun oli kansi hävyksissä. Onneksi mummolta löytyi tarkoitukseen sopiva savipata lainaan. Hieman pähkäilimme tarvitseeko savipataa jotenkin öljytä, mutta käytäntö osoitti että kun taikina on jauhotettu sopivasti, se ei tartu. Savipadan kanssa pitää muistaa vaan sen ennakkoon liotus vedessä.

Ja aivan pienen hetken ja minimaalisen vaivan jälkeen minua ja perhettäni odotti tällainen ihanan rapea, kaunis ja todella maukas leipä. Tänään kaffevieraat saivatkin uunituoretta leipää kahvin kera, ja hyvin tuntui maistuvan (meille kaikille). 



Huomiseksi täytyy laittaa jo uusi leipä tulemaan, tällä kertaa vähän eri jauhoseoksella, ehkä heitän mukaan myös kurpitsansiemeniä tai muuta.

Näin se tehtiin video, täältä voit kurkata leivän valmistamista, jos jokin jäi mietityttämään.

Tässä vielä kertaalleen ohjetta lähinnä sillä että itse löydän sen nopeasti.


Vaivaton ja vaivaamaton leipä
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl lämmintä vettä (n. kädenlämpöistä)

Sekoita (mielellään lasikulhossa) kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12-18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. (Tässä kohtaa voit lisätä leipään esim. yrttejä tai ripotella sen päälle suolakiteitä.) Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.  

Herkuttele ja ole tyytyväinen itseesi!!

Voin lämpimästi suositella kokeilemista, on helppoa, hyvää ja vieläpä erittäin edullista leipää.

Tänään tein jotain muutakin herkullista Voikukkapellon blogin ohjeilla, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Lisäys 6.5.: Tänään kokeilin tehdä sämpyläjauhoista, ja tuli vielä parempaa, jos  mahdollsta!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati